Kävijöille

Koiramessut-viikonloppu tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa koko perheelle 15.-16. joulukuuta 2018 Messukeskuksessa, Helsingissä. Tervetuloa Suomen suurimpaan koiratapahtumaan!

Koiratanssi hurmaa

Tapahtumassa pääset seuraamaan molempina päivinä koiratanssin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja. Luvassa on tunteikkaita ja hauskoja esityksiä musiikin tahdissa – koiran ja sen ohjaajan yhteistyötä parhaimmillaan. Tule näkemään pohjoisen huiput ja kannustamaan suomalaiset voittoon!

Jokaiselle koiranystävälle jotakin

Jos harkitset koiran hankintaa, on Koiramessuilla hyvä tilaisuus tutustua eri rotuihin ja keskustella alan asiantuntijoiden kanssa rodun valinnasta ja hyvästä koiran pidosta. Messuille voi tulla myös silittelemään koiria, sillä paikalla ovat rapsutuksia rakastavat Kennelliiton Kaverikoirat. Koiranomistajalle messut tarjoavat paljon ideoita koiran aktivointiin, vinkkejä harrastamiseen ja iloiseen yhdessäoloon.

Koiramessuilta löytyy omaa ohjelmaa myös perheen pienimmille. Tänäkin vuonna pidetään lauantaina suosittu lelukoirakilpailu ja sunnuntain uutuutena on karvamatoagility, jonka palkinnot tulee jakamaan Putouksesta tuttu Tanhupallo.

Yli 100 koira-alan myyjää

Messujen ajankohta on mitä loistavin joululahjahankintojen tekoon. Mukana on yli 100 koira-alan myyjää ja yritystä. Hyödynnä messutarjoukset ja tule tekemään hankintoja itsellesi ja koirallesi.

Luvassa siis ostoksia, tarjouksia, näytöksiä, tietoa, elämyksiä, ideoita ja paljon muuta. Nähdään joulukuussa!